Nuolen haavani yksin ja muita pelastussuunnitelmia
Niin no, selviääkö niistä vai kerääntyykö ne vain vuosi vuodelta isommaksi häpeämöykyksi sisälle.
Kysyttäessä selvitymiskeinoista taiteilijoiden vastauksissa toistui viesti, että rakentavia tapoja selvitä tilanteissa on hyvin vähän. Sen sijaan, että kokemusta olisi sanoitettu ja jaettu, paettiin paikalta. Moni pyrki aktiivisesti unohtamaan tai turruttamaan oloa päihteillä. Suunniteltiin tulevaa ja jätettiin kivuliaat tilanteet taakse käsittelemättä. Toivottiin, että tunne ajan myötä helpottaa.
Myllyviidan karkean jaottelun mukaan itsetuhoisuus, välttäminen, vetäytyminen ja hyökkäykset muita vastaan ovatkin yleisimpiä strategioita suojautua häpeän kokemuksilta.
Selviän häpeästä… ANONYYMIT KUVATAITEILIJAT vastasivat kyselyyn mm. näin:
Väistämällä valitettavan usein.
Vetäydyn kuoreeni vaikka olisikin sanottavaa. Joskus kärsin
paniikkihäiriöistä. TODELLA TURHAUTTAVAA.
Välttelen esillä oloa esim. en halua osallistua näyttelyiden yhteydessä taiteilijatapaamisiin. Annan haastatteluja vain harvoin. En laita sosiaaliseen mediaan kuvia elämästäni laisinkaan, vain teoksistani.
Traumatisoitunut osa minussa häpeää esillä oloa, pelkää, pienentää itseään, haluaa piiloutua, mennä pois, tuhota, kadota, olla olematta, juosta pakoon, kuolla.
Häpeän käsittely on omalla kohdallani vielä kesken.
En selviä. Kierin ahdistuksessa jopa vuosia.
Lähinnä eristäydyn kunnes olotila menee ohi
Pakenen ja välttelen.
En ehkä koe, että olisin vielä selvinnyt näistä.
Vedän kännit
Näyttelyn avajaiset ovat julkinen tapahtuma, jossa juhlitaan tehtyä työtä. Juominen voi helpottaa jännitystä.
Taiteilija on näkyvillä tilanteissa, joissa viiniä nautitaan. Muodostuuko tämän pohjalta stereotyyppinen kuva juopottelevista taiteilijoista?
Päihteet, pelaaminen, ruoka, seksi ja muut addiktiot ovatkin yksi tapa välttää vaikeita tunteita ja helpottaa ahdistunutta oloa. Kun emme tule nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisina kuten haluaisimme tulla kohdatuksi, sietämätön tunne on nopeaa ja helppoa turruttaa esimerkiksi alkoholilla.
Addiktiot aiheuttavat häpeää ja häpeä altistaa tarrautumaan riippuvuuksiin. Tämä tuhoisa kehä lisää häpeää entisestään. Häpeää seuraa päihteiden käyttö, päihteiden käytöstä häpeä. Myös rehvakas häpeämättömyys voi suojella todellisen häpeän tunteen kohtaamiselta.
Yleisin ennakkoluulo tai kyseenalaistus liittyy työllistymiseen. Paljon oletuksia on myös siitä, että kaikilla taiteilijoilla on päihdeongelmia tai mielenterveyden ongelmia. Tietämättömyydessä ei sinänsä ole mitään väärää, kunhan on avoin muuttamaan käsityksiään tutustumisen myötä. Joskus on helpompaa mennä itse mukaan stereotypioista vitsailuun, kuin alkaa korjata niitä.
Juon viinaa.
Juon liikaa tai pakenen tilanteesta.
Käytän lääkkeitä tai päihteitä. Häpeän tunne on kuitenkin ohimenevää ja kausittaista. Kollegoiden kanssa puhuminen auttaa.
Sääli on sairautta
Kun ihminen ei pysty tunnistamaan häpeää oman mielensä sisältönä, hän pyrkii sijoittamaan tunteen itsensä ulkopuolelle. Kroonistunut häpeä voi olla liian tuskallinen tunnistaa ja tunnustaa. Kun henkilö on vaarassa tulla hylätyksi, hänen häpeänsä herää ja hälytysjärjestelmä aktivoituu. Tunne täytyy piilottaa sekä itseltä että muilta. Se halutaan sijoittaa itsen ulkopuolelle.
Hyökkäys toisia kohtaan helpottaa hetkeksi oloa ja häpeäraivoaja perustelee aggressiivisuuttaan selittelemällä itselleen ja muille raivon oikeutetuksi.
Sosiaalipsykologi Janne Viljamaan mukaan narsisti voi tietoisesti tai tiedostamattaan häväistä toisen säilyttääkseen fantasian omasta täydellisyydestään. Vaarallisimmillaan häpeäraivo ilmenee vakavissa väkivallan teoissa itseä tai toisia kohtaan.
Yritän sietää tilannetta. Välillä syytän päässäni muita ihmisiä, kunnes yritän vain tajuta, että kyseessä on oma häpeän tunteeni ja sen yli täytyy vain yrittää päästä. Yritän odottaa, että se hälvenee.
Aiemmin uhmakkuus ja näyttämisenhalu auttoivat selviämään väheksyvästä tai alentuvasta kohtelusta.
Toki moni tunne on indikaattori, esim. kateus paljastaa, mitä haluaisi myös itselleen, mutta koen, että ailahteleva häpeä on osa esille tulemisen prosessia, ja se pitää vaan kestää.
Vai olisiko kenties silläkin on jokin arvo? Estääkö se ylimielisyyttä? Mikä on häpeän evolutionaalinen tarkoitus? Estääkö se esimerkiksi haitallista käytöstä laumassa, koska häpeää ei halua kokea uudestaan, joten haitallinen käytös ei ehkä toistu? Tehokas tunnetila se kivuliaisuudessaan kyllä on.
Monesti vieraatkin ihmiset saattavat kysyä kuullessaan olevani taiteilija suoraan ja häikäilemättä taloudellisesta tilanteestani ja kuinka paljon ”valtion rahoja saan kotona makaamiseen”.
Houstonin yliopiston sosiaalityön tutkimusprofessori Brené Brownin mukaan ei ole olemassa hyvää tai tervettä häpeää. Hänen tutkimuksensa mukaan häpeällä kasvattaminen ei toimi. Häpäisty ei hakeudu toimimaan jatkossa pitkällä aikavälillä rakentavammin, vaan päin vastoin etsii tuhoisempia selvitytymiskeinoja.
Säälivä suhtautuminen toisen jakamaan kertomukseen häpeästä voi vahvistaa häpeällistä kokemusta. Sympatiaa ilmaiseva henkilö sijoittaa itsensä toisen yläpuolelle osoittaen, ettei hän itse olisi voinut tehdä tai kokea mitään niin pöyristyttävää.
Tapan itteni
Hävetessään ihminen kokee itsensä olevan viallinen. Viha voi kohdistua itseen, jolloin itsensä hylkääminen voi olla strategia selvitä ja säilyttää hallinnan tunne. Omien tarpeiden sivuuttaminen on oivallinen tapa selvitä, koska näin ihmisen on mahdollista säilyttää yhteys muihin. Hän tulee hylänneeksi itse itsensä. Kameleontti muuntautuu ympäristön mukaan, ihmisestä on jäljellä pelkkä kuori, kun omia tunteita eikä tarpeita tunnisteta.
Masokismi, murskaava itsekritiikki, alistuminen ja mateleminen, omien perustarpeiden laiminlyöminen voivat olla keinoja suojautua. Itsemurha on äärimmäinen tapa paeta.
En selviä.
Yritän vain olla näyttämättä sitä.
Elämällä eteenpäin. Aika on paras lääke.
Joskus itken. Joskus kirjoitan, mutta usein piirrän lisää. Se vie ajatukset takaisin työhön ja yritän vain entistä kovemmin.
Ajattelen lopettavani kaiken taiteen tekemisen.
Voinko soittaa? Kokemus, kävely ja kaveri auttavat
Suomalaisten kuvataiteilijoiden vastauksista löytyy myös selvitymistä: ikä, kokemus ja aika parantavat. Häpeästä selviävät kertoivat, että he pystyvät suhtautumaan häpeään tunteena, joka menee ohi, kuten muutkin tunteet. Apua löydettiin meditaatiosta, myötätunnosta ja itsereflektiosta. Vertaistuellinen keskustelu kollegojen kanssa koettiin hyväksi tavaksi käsitellä tilannetta ja sen aiheuttamia tunteita.
Ikääntymisen ja taiteilijapoliittisten luottamustehtävien myötä nämä hieman häpeälliset kokemukset ovat vähentyneet ja hävinneet.
Pitkä kävely vei häpeän pois
Resepti: ymmärrys, kriitttinen tietoisuus, jakaminen ja itsemyötätunto
Brené Brownin mukaan tutkitusti hyvän häpeän sietokyvyn omaavat pystyvät puhumaan häpeästä. Ensimmäinen askel on häpeän tunnistaminen ja ymmärrys siitä, mitä häpeää laukaisevat tekijät ovat. Vaikeista kokemuksista puhuminen turvallisen, myötäelävän ihmisen seurassa auttaa tunnistamisprosessissa.
Kun emme puhu ja hae tukea, sulkeudumme tai alamme teeskennellä. Liikumme pois päin autenttisuudesta. Vähitellen voimme oppia tunnistamaan kokemusta ja etsiä yhteisöjä ja ihmisiä, joiden kanssa on turvallista reflektoida tilannetta ilman hylätyksi tulemisen pelkoa tai alentuvaa sääliä.
Juttelen kavereille, muille taiteilijoille.
Ajan kanssa. Joskus samoin kokeneen kollegan kanssa puhuminen auttaa. Mitä pahempi häpeäkokemus, sitä pidempään se vie. Puhutaan päivistä ja äärimillään viikoista. Kokemus auttaa kestämään.
En näytä harmistustani ja kärsivällisesti selitän. Olen myös puhunut asiasta kollegoitten ja puolisoni kanssa, että mitä seuraavalla kerralla voisin vastata, kun samanlainen kysymys tulee eteen. Usein kysymykset toimeentulosta tulee kuitenkin liian yllättäen. Olen myös usein aivan liian avoin. Voisin vain jättää sanomatta, että joudun elää työttömyyskorvauksella.
Kun emme tunnista häpeää laukaisevia tekijöitä, tukeudumme toimimattomiin keinoihin vältelläksemme häpeän tuskaa ja rakennamme suojaksemme häpeäkulisseja, kuten Brown niitä kutsuu. Tarkastellessamme häpeää laukaisevia tekijöitä kriittisellä tietoisuudella, pitäydymme tosiasioissa ja suhteutamme ne kontekstiin. Puhumalla ja jakamalla kokemuksiamme normalisoimme tunnetta – häpeä menettää valtaansa.
Häpeän tunnistaminen ja tunnustaminen elämässä ja työskentelyssä edistää tunteiden säätelytaitoja. Kun häpeävä oppii rauhoittamaan itsensä, häpeä ei ilmenny esimerkiksi niin, että henkilö siirtää sen toisen – häpeäalttiin henkilön kannettavaksi.
Analysoin faktoja.
Hyväksymällä asian ammattiin olennaisesti
kuuluvana varjopuolena.
Ikä on auttanut paljon, häpeä on alkanut helpottaa.
Nykyään koetan puhua ääneen tabujen rikkomisesta. Tuoda esille keskusteluissa armollisuutta itse ja toisia kohtaan, madaltaa kynnyksiä itselle taiteen näyttämiseen ja muille taiteen katsomiseen. Kannustaa muita kannustamaan tekemistä, ei kritisoimaan tuloksia. Samalla kuitenkin kritisointi on tärkeää, mutta kritisoida täytyy rakenteita ja vallankäyttöä, vanhentuneita ja tiukkoja normeja ja yhteiskuntaa, jonka sisällä kulttuurin tekeminen sidotaan tuottavuuteen, tuloksiin ja rahan tekoon.
Häpeä liittyy kokemukseen itsestä. Se syntyy aina suhteessa muihin ihmisiin ja vertailusta. Myllyviita kirjoittaakin näin: ”Vain suhteessa toiseen häpeä voi tulla kohdatuksi ja jaetuksi, siedetyksi ja jäsennetyksi.”
Myötätuntoinen kohtaaminen helpottaa häpeää. Häpeilevän kannattaa hakeutua ihmisten seuraan, jotka arvostavat ja hyväksyvät. Empatia, hyväksyvä kohtaaminen on paras lääke häpeävälle.
Me kaikki selviämme paremmin häpeästä, kun ymmärrämme
toisiamme paremmin ja teemme työtä parempaa yhteisöä varten.
Keskustelemalla asiasta, vertaistuen avulla.
Yritän puhua itselleni lempeästi, todeta että vertailu ei kannata, muistuttaa että moni on myös pitänyt taiteestani ja että olen itse valinnut tämän tyylin.
Häpeän tunnetta pitää vain yrittää sietää. Häpeä hellittää puhumalla ihmisten kanssa, jotka tuskailevat samojen tunteiden kanssa ja kestävät niitä. Sekin auttaa, että näyttelyiden jälkeen siirtyy ja keskittyy uusiin aiheisiin.
Olen harrastanut vuosikymmenen meditaatiota, koen, että se on oivallinen apuri tunteiden hallinnassa. Kaikki tunteet tulee ja menee, niin myös häpeä. Siitä ei saa hepuloitua. Myös kolmannessa persoonassa itselleen puhuminen auttaa, vaikka typerältä kuulostaakin (tästä on ihan tutkimustietoa, kannattaa tsekata, ihan älyttömän mielenkiintoista!). Se auttaa monissa tilanteissa, koska sillä saa emotionaalista etäisyyttä tilanteisiin.
Sitaatit ovat kyselyyn vastanneilta anonyymeiltä kuvataiteilijoilta.
Muita lähteitä
Brown, B. 2012. En olekaan yksin: totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta, Basam Books.
Hyrck, R. 2018. Haavoittunut itsetunto, ohut ja paksunahkaisen narsistin häpeäkokemus. Therapeia-säätiö, Helsinki.
Myllyviita, K. 2021. Häpeän hoito, Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.
Viljamaa, J. 2018: Suomalainen häpeä ja kuinka siitä pääsee eroon.
Atena. Jyväskylä.