2.10.–3.11.2024 Taas saa hävetä Galleria Oskari Jauhiainen, Kiiminki
Taas saa hävetä (Taiteilijan häpeä) -näyttely esittelee häpeän aiheuttajia maalauksina ja installaatioina
Kuvataidenäyttelyssä on esillä häpeää käsitteleviä tuoreita maalauksia sekä installaatioita, jotka ovat syntyneet suomalaisille kuvataiteilijoille tehdyn häpeäkokemuksia kartoittavan kyselyn tuloksista. Kontio teki kyselyn maaliskuussa 2023 ja siihen vastasi 336 kuvataiteen ammattilaista. Aineisto on inspiroinut työstämään uusia teoksia ja jakamaan tietoa aiheesta, joka koskettaa kaikkia tavalla tai toisella.
Näyttelyn avajaisten 1.10.2024 klo 17 yhteydessä avataan Taiteilijan häpeä -verkkosivusto, johon Kontio koonnut häpeäkyselyn aineistoa. Tilaisuudessa myös silputaan yhdessä hylättyjä apurahahakemuksia. Muusikko Liisa Tanhuala ja tanssija Eerika Arposalo esittävät teokset Hävettää niin paljon, että hävettää sekä Kuolen tänne.
Suomalaisista kuvataiteilijoista 85 % on hävennyt itseään taiteilijana. Häpeä liittyi useimmiten esillä olemiseen, osaamiseen, teoksiin ja apurahoihin. Myös itse ammatinvalinta ja köyhyys tuottivat ammattikunnassa häpeän tuntemuksia.
Uusissa teoksissa valokeila kääntyy häpeävästä häpäisijän suuntaan. Häpeä on kuin myrkyllinen kiertopalkinto, jonka ei haluta jäävän itselle kannettavaksi.
***
19.3.–6.4.2025 Taas saa hävetä Galleria Uusi Kipinä, Kymi-tila, Lahti
***
2025 huhtikuu Taas saa hävetä Galleria Ronga, Tampere